ViNOn kannanotto viime viikolta:
by shawnzrossi
Kannanotto
10.1.2012
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO on huolissaan Unkarin luisumisesta kohti autoritääristä yksipuoluejärjestelmää pääministeri Viktor Orbanin ja hänen oikeistokonservatiivisen Fidesz-puolueensa johdolla. Unkarissa sadattuhannet protestoivat maan vuoden alusta voimaan astunutta, demokratiaa kaventavaa perustuslakia vastaan. ViNO antaa näille protesteille täyden tukensa.
- Euroopan unionin lepsu kuri tiettyjen jäsenvaltioiden taloudenhoidossa on johtanut koko EU:ta ravistelevaan talouskriisiin. Samanlainen ote ei voi jatkua, kun jäsenmaa rikkoo EU:n perusarvoja polkemalla kansalaistensa ihmisoikeuksia, sananvapautta ja itse demokratiaa, jyrähtää ViNOn puheenjohtaja Hanna Hakko.
Amnesty International on aiemmin kritisoinut Unkarin uutta perustuslakia sen seksuaalivähemmistöjä syrjivän avioliittopykälän johdosta. Tämä on yksi useista lainkohdista, jotka rikkovat muun muassa unionin jäsenmaiden ratifioimaa YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta. Uudessa perustuslaissa asetetaan myös esteitä abortille ja elinkautisvankien mahdollisuudelle koskaan päästä ehdonalaiseen vankeuteen.
EU ja USA ovat tahoillaan lausuneet tilanteesta, mutta parlamentti voisi tehdä enemmänkin. Sen tulisi näyttää, että EU on todellinen jäsenvaltioiden liitto, jossa yhteisistä säännöistä ja sopimuksista pidetään kiinni ja sääntörikkomuksista rangaistaan esimerkiksi pidättämällä väliaikaisesti kyseisen jäsenvaltion äänioikeus.
- Unionin perustana olevat arvot kuten ihmisarvon ja -oikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio eivät istu yhteen Unkarin uuden perustuslain kanssa. EU:n on osoitettava johtajuutta ja painostettava parlamentin johdolla Unkaria noudattamaan sopimuksia, joihin se on sitoutunut, vaatii ViNOn puheenjohtaja Aleksi Laine.
Lisätietoja:
Hanna Hakko, 050 3040 180
Aleksi Laine, 040 527 0454
Järjestöllä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.
Amnesty Internationalin kannanotto.



Huvittavaa että valitsit kyseisen “silence-kuvan” symboloimaan juttuasi. Vihreät kun on taistellut sananvapautta vastaan Suomessa jo pitkään ja Tuija Braxin ollessa oikeusministeri (vuosina 2007–2011) mm. nettisensuuria kiristettiin lainsäädännöllä huomattavasti. Tämäkään sananvapauden rajoitus ei vihreille tosin vielä riitä, tarkemmin määrittelemätön “vihapuhekin” pitäisi kieltää. Lopullinen päämäärä lienee kieltää muiden kuin punavihreiden mielipiteet kokonaan.