(Lyhennetty versio tästä kirjoituksesta on julkaistu Aamulehdessä 2.4.2011 otsikolla “Homokielteisyys näkyy kirkon jäsenmäärässä”.)
David Sterling kirjoitti Aamulehdessä (27.3.) kristittyjen joutuneen vihan ja vainon kohteeksi. Hän viittasi tällä Älä alistu -kampanjasta nousseeseen kohuun ja vihjasi, että konservatiivisten kristittyjen mielipiteenilmaisua on yritetty rajoittaa.
Sterling heittäytyy sananvapauden marttyyriksi, vaikka yleisessä keskustelussa on vastustettu selvästi kampanjan homovastaisia sisältöjä eikä mielipiteen ilmaisemista sinänsä. Kuinka julkista keskustelua ylipäätään voisi käydä, jos erilaisten ryhmien väitteitä ei saisi vahvastikin kritisoida? Mielestäni mikään uskontokunta ei ansaitse sellaista suojaa, ettei sen edustajien väitteitä saisi vastustaa, varsinkin silloin kun he yrittävät alentaa ihmisiä erilaisiin kasteihin synnynnäisten ominaisuuksiensa pohjalta. Sellainen alentaminen on aitoa vainoa, erilaisista arvoista keskusteleminen ei ole.
Sterling myös kyseli kirjoituksessaan, missä on homoseksuaalien suvaitsevaisuus kristittyjä kohtaan. Miksi meidän sateenkariväen ihmisten pitäisi olla hiljaa puheista, joissa meitä väitetään sairaiksi, hoitoa tarvitseviksi?
Etenkin oikeuksiaan rohkeasti puolustavat ihmiset ovat joutuneet vanhoillisten silmätikuiksi. Minä ja muut sateenkaariteemoilla kampanjoivat eduskuntavaaliehdokkaat olemme saaneet osaksemme henkilökohtaisia viestejä, joissa muun muassa kehotetaan hakeutumaan hoitoon Älä alistu! -kampanjan mukaisesti. Viestin hengen väitetään olevan ystävällinen, mutta todellisuudessa tavoite tuntuu olevan pikemminkin homoseksuaalien pelottelu pois politiikasta.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset tuskin ehdoin tahdoin pyrkivät ärsyttämään vanhoillisia kristittyjä. Jos he tekevät niin pelkällä olemassaolollaan, onko se heidän vikansa? Sen sijaan osa uskovaisista pyrkii tuputtamaan omaa uskoaan muille hyvinkin voimaakkaasti, ja sitten loukkaantuvat, kun se ei miellytä. Julkisessa keskusteluun lähtiessä kannattaisi varautua siihen, että eriäviin näkökantoihin törmää lähes varmasti.
Sterlingille ja muille homojen oikeuksia vastustaville haluaisin vielä sanoa, että jatkakaa toki valitsemallanne tiellä. Tuloksen saatte nähdä kirkon jäsenmäärässä. Sananvapautta teiltä ei kukaan ole viemässä, mutta älkää suuttuko, kun muutkin sitä käyttävät.



