(Oheinen vastine on julkaistu Aamulehdessä 24.12.2010.)
Vanhoillisten poistuttava vanhemmuuden ja valistuksen tieltä
Matti Kankaisto paheksui kirjoituksessaan (AL 21.12.) uskontojen tuputtamista muille, mainiten surullisia yksityiskohtia monen eri uskonnon harjoittajista. Uskontojen hyväksi puoleksi hän totesi sitoutumisen naisen ja miehen avioliittoon ja sateenkaariperheiden vastustamiseen. Minun mielestäni ne ovat nykypäivänä yksi uskontojen huonoimmista puolista, enkä ole ainoa. Syksyn aikana vellonut homokeskustelu tunkkaisine mielipiteineen sai monet kääntämään kirkolle selkänsä.
Kankaisto tekee samoin kuin monet uskovaiset: valitsee opista sen, mikä tuntuu sopivalta, ja tällä kertaa homoseksuaalisuuden vastustaminen sopi. Näkemys on huonosti perusteltu ja vanhentunut. Sateenkaariperheiden vastustamista on turha yrittää perustella muiden edulla. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kahden äidin perheistä tulee keskimääräistä hieman paremmin toimeen tulevia lapsia. En tiedä mitä muuta Kankaisto ajattelee puolustavansa kuin vanhoillisten omia tunteita. Jos lapsella olisi välttämättä oltava vanhempina sekä mies että nainen, pitäisikö yksinhuoltajatkin pakkonaittaa?
Uskonnon asemaa kouluissa ollaan onneksi jo harkitsemassa. Toivon, että jonain päivänä, lähivuosina tai viimeistään vuosikymmeninä, saamme kouluihimme lapsille yhteisen katsomusaineen, jossa eri uskontojen oppeja voidaan pohtia yhdessä ja miettiä, mitkä niistä auttavat meitä elämään Kankaistonkin peräänkuuluttamaa täyttä, muut huomioon ottavaa elämää.
Samalla toivon, että samanlaisessa valistuksen ja sivistyksen hengessä myös viimeisetkin erilaisuutta sietämättömät heterot lakkaavat tuputtamasta omaa seksuaalista suuntautumistaan muille. Eivät homotkaan yritä saada heteroita muuttumaan kaltaisikseen tai kieltää heitä menemästä naimisiin keskenään. Jospa viimein annettaisiin kaikien kukkien kukkia.
Hanna Hakko



Homoseksuaalisuuden sairaaksi perversioksi toteamiseen ei tarvita mitään uskontoja, vaan se selviää jo katsomalla homopornoa. Homoseksi on todella ällöttävää ja sairasta.
Samaa voisi kyllä sanoa aika suuresta osasta heteropornoakin, jota nyt voimme kaikki eilisestä alkaen ilmaiseksi teeveestä katsoa.
Hey! I simply noticed another message in another blog that looked like this. How have you learnt all these items? That’s one cool post.
Can I put up your post to my blog? I’ll add a inbound link to your forum. That’s one really sweet post.
Mind aim, art, recognition, consider, staying power reliance. These include certain items Tang Soo Engage in, some of the Vietnamese style of predominantly self defense, can tutor you’ll in addition to instilling in your soul the proportions not just to fight stomach nevertheless credential most typically associated with spotting possible danger conditions to hide from confrontation altogether.