Oheinen Tampereen vihreiden nuorten kanssa tehty mielipidekirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 14.12.2010.
Mainoskuvat ovat vapaampia kuin kaupunkilaiset
Kaupunkilaisen arkisiin kokemuksiin kuuluu nykyään erottamattomasti valomainoksissa näkyvä paljas pinta. Mainonnassa käytettäviä esteettisiä keinoja ei juurikaan rajoiteta. Saman aikaan kaupunkilaisten pukeutumista ja käyttäytymistä kuitenkin säädellään järjestyssäännöillä hyvinkin tiukasti. Paljasta pintaa esittelevä kaupunkilainen saa helposti kimppuunsa velvollisuudentuntoisen virkavallan edustajan. Bussipysäkillä saat seistä alusvaatteissa, jos olet paperista. Onkin mietittävä, tulisiko kaupungin järjestyssäännöt päivittää uudelle vuosituhannelle.
Mainoksissa esiintyvät, usein kuvakäsittelyn avulla muokatut mallit luovat vääristynyttä kuvaa ihmiskehon todellisuudesta. Nuoret tytöt voivat kokea, että itsevarma ja estoton suhtautuminen omaan kehoon kuuluu vain mainosmaailman kapean seulan läpäisseelle naiseliitille. Yhteiskunnan sääntelyn keskittyessä kaksinaismoralistisesti vain kaduntallaajien tarkkailuun, on monilla nuorilla ihmisillä todellinen riski saada vinoutunut käsitys sallituista kehoista.
Yhteiskunnan sääntöjen tulisi tukea ihmisten omia identiteettejä, ei estää tai turhaan jaotella. Esimerkiksi kesäisin miesten on mahdollista oleskella paidattomana, kun taas naisilta vastaava käyttäytyminen on lähes poikkeuksetta kielletty. Kaikki ihmiset eivät ole identiteetiltään selvästi miehiä ja naisia. Joskus nainen saattaa haluta poiketa sukupuolinormista ja kävellä julkisella paikalla ilman paitaa.
Rajoittunut näkemys sopivaisuuden rajoista ei enää vastaa kaikkien kansalaisten käsityksiä. Järjestyssääntöjen tulisikin olla enemmän ihmisten oikeuksia kunnioittavia, eikä kaupunkilaisten pukeutumista tulisi säädellä ahtaiden moraalisääntöjen mukaisesti.
Salla Sinkkonen, puheenjohtaja
Hanna Hakko, varapuheenjohtaja
Tampereen vihreät nuoret – Virnu ry.


